Pop up -näyttely Oulun yliopiston tiloissa (Un)Common Worlds III konferenssin yhteydessä

Riina Hannula

Olin mukana Yhteiskunnallisen ja Kulttuurisen Eläintutkimuksen seuran hallituksen jäsenenä (Un)Common Worlds III konferenssin järjestelyissä. Kuratoin konferenssiin Oulun yliopistoon teoksia viideltä taiteilijalta, mukaan lukien itseltäni. Näyttelymme Oulun yliopistolla pyrki kommentoimaan konferenssin tämänvuotista teemaa ‘Navigating and Inhabiting Biodiverse Anthropocenes’ monilajisuuden näkäkulmasta. Pohdimme installaatioiden ja videoteosten muodossa, mitä on olla ihmiseläin antroposeenin aikakaudella, kun lajikato koskettaa kaikkea elämää. Se ei kosketa vain niitä lajeja jotka kärsivät suorasti tai katoavat sukupuuttoon. Moninaiset ympäristöä koskevat kriisit tekevät näkyväksi, miten ihmislaji sahaa oksaa jalkojensa alta kohtelemalla muita lajeja yhä muun muassa resurssina. Näin tuhoamme puitteet elettäviin olosuhteisiin myös itseltämme. Monimuotoisuuden vähetessä ihmisen toiminnan vaikutuksesta kokonaiset ekosysteemit muuttuvat elinkelvottomiksi. Maanviljelyn vaikutuksesta maaperät köyhtyvät, metsäteollisuuden takia metsistä tulee puupeltoja, ilmastonmuutos kuivattaa joet ja sulattaa jäätiköt. Kaikkialla on joko liian kylmää, kuumaa, kuivaa tai märkää eliöille. Apokalypsi on jo alkanut, mutta tuntuu eri kohdissa enemmän kuin toisissa.

Vaikka ympäristökriisi huolettaa, lähestymistavaksemme valikoitui affirmatiivinen, myönteisempi posthumanismi, jossa pyritään kuvittelemaan elettäviä maailmoja ihmiskeskeisyyden tuolta puolen kriittisen asenteen sijaan tai lisäksi (Braidotti 2013). Halusimme asemoitua moninaisuuden katoamisesta nousevaan pakotteeseen hahmottaa kaiken elollisen itseisarvoa monikietoutumisen näkökulmasta. Loimme yhteyksiä ekosysteemin pieniä hauraita olioita, kuten sieniä, muurahaisia, matoja ja mikrobeja kohtaan. Monilajisesta perspektiivistä löysimme problemaattisia toimijoita kuten myyrän, joka uhkaa permakulttuuripuutarhaa mutta muuttuu rakkaaksi Oona Leinovirtasen Myyränkarkoitussteppi videoperformanssissa (2022). Leinovirtanen sekoittuu puutarhaan enemmän kuin inhimilliseen elämään siinä määrin, ettei halua häätää puutarhan tuholaista kuin korkeintaan tärisyttämällä maata steppaamalla pihassaan. Outimaija Hakalan teoksissa annetaan tunnustusta muurahaisten lisäksi jauhopukeille, jotka popsivat ihmisten asumuksia suihinsa. On ihmiskeskeistä johtaa edellämainittujen olentojen olevan “haittaeläimiä”, koska emme voi tarkalleen tietää, mitä roolia kukin palvelee monimutkaisissa ekologioissaan. Emme myöskään halua oikeuttaa hallintaa dikotomioiden valossa, joissa lajeja luokitellaan ihmisen näkökulmasta.

Sara Blossevillen taide sekoittaa lajeja toisiinsa ja hämärtää näin myös ihmisen paikkaa osana ekosysteemiä spekulatiivisella tavalla. Blosseville kuvittelee myös olioita joita emme vielä ole löytäneet tai joita voi vielä kehittyä. Hän tuo esiin estetiikassaan houkuttavia tapoja suhtautua muunlajisiin, jotka tavallisesti toiseutetaan. Liina Aalto-Setälä taas ammentaa muinaisista suomalaisista uskomuksista ja käytännöistä joissa ihmisen suhteet muunlajisiin ovat olleet kunnioittavia, eikä lajimme vielä kenties kohottanut itseään valistuksen ajan innoittamalle ’erityisen ihmisen’ paikalle. Aalto-Setälä työskentelee tieteen ja perinnetiedon välisessä kuilussa erilaisin menetelmin luomiensa objektien välityksellä.

Kaikkien meidän viiden taiteilijan työskentely kumpuaa eräänlaisesta aktivismista tai paikalta, jossa tietoa tuotetaan muiden lajien kanssa eikä niinkään niistä. Ajattelemme generoivamme uudenlaisia hoivasuhteita taiteemme sisässä, kun hoiva alkaa hahmottua monilajisessa ja hajautetussa kontekstissa (Bellacasa 2017). Tällaisessa hoivassa ei väitetä tietävän, kuka hoivaa ketä, tai kuka on parasiitti ja kenestä voi hyötyä, koska koostumme monimutkaisesti yhdessä. Mitä jos mikrobien halusta on tullut osa omaa haluamme hoivata heitä ja meitä niin sisä- kuin ulkopuolellammekin. Näemme kehomme osana jatkumoa ekosysteemissä, jossa elämme, johon haluamme materialisoitua uudestaan vastuuntuntoisina (Latour 2017). Uudentyyppinen vastuuntunto nousee suhteisesta tilanteesta jossa kyseenalaistuu ihmisen erityisyyden lisäksi ihmisen erillisyys muusta elollisesta. Luonnon ja ihmisen, ihmisen ja ei-inhimillisen kaltaiset dikotomiat purkautuvat jo siinä, miten yli puolet soluistamme ovat mikrobiaalisia. Tämä hajaantuminen ja sekoittuminen on yleisemminkin posthumanistisen taiteen lähtökohta ja saa aikaan tarvetta käsitellä hoivasuhteita uudesta näkökulmasta, niin akateemisessa kuin taiteellisessakin toiminnassa ja tutkimuksessa.

Mikrobit kaiken välissä

Myös tieto symbioosin kaikenkattavuudesta mahdollistaa uudenlaisen monilajisesta yhteisöllisyydestä kumpuavan hoivan käsitteistön. Mikrobit pakottavat tarkastelemaan lähes kaikkea biologisesta identiteetistä ekosysteemien muodostumiseen yhteisriippuvaisuutena. Tulemme aina yhdessä tai emme ollenkaan, kuten Donna Haraway (2016) sanoo.

Teen sosiologista väitöskirjaa osana The Centre of the Social Study of Microbes verkostoa. CSSM:ssä yhteiskuntatieteilijät tutkivat aiheita, jotka useimmiten mielletään biologisen tiedon kohteeksi. Hankkeessani tutkitaan esimerkiksi antimikrobiaalisen resistenssin yhteiskunnallisia vaikutuksia, fermentointipraktiikoita, sekä kehitellään menetelmiä ymmärtää ja havaita mikrobiaalisia toimijoita perinteisten tieteellisten menetelmien lisäksi. Tässä itselläni taiteellisen tutkimuksen menetelmät tulevat avuksi. Pullonkaula, jonka väliin tutkijan tulisi päästä tieteellisen ja yhteiskunnallisen tiedon välissä, voi hyötyä spekulatiivisista ja jopa mielikuvituksellisista ongelmanasetteluista ja kysymyksistä etenkin mikrobien kanssa, joita joka tapauksessa kuvittelemme tieteellisten representaatioiden välittäminä.

Mikrobit inspiroivat yhteiskuntatieteellistä tutkimusta sekä taidetta enenevissä määrin. Mikrobiomitutkimuksen ansiosta tiedämme eritysesti siitä, miten runsas valikoima mikrobiaalisia toimijoita asuttaa kaikkia ympäristöjämme erilaisten kehojen välillä sujuvasti liikkuen ja niitä muokaten. Tieto mikrobien laajasta vaikutuksesta tekee meistä hauraampia, kun emme enää voikaan luottaa tarkkarajaiseen yksilöyteemme, tai joudumme myöntämään esimerkiksi monokulttuuriviljelyn köyhdyttävän vaikutuksen maahan, joka iskee kaikkien lajien hyvinvointiin. Maan keho ei ole enää elävä keho, kun sen sienet, bakteerit ja madot tuhoutuvat maanviljelyksen vaikutuksesta.

Posthumanismin yksi tärkeimpiä premissejä on tunnustaa ja tunnistaa erilaisten olioiden itseisarvo tai toimijuus, miten ne vaikuttavat tai tulevat vaikutetuksi. Aatesuuntaus haastaa ajattelemaan ja kokemaan yhteiseloa ekosysteemissä näkökulmasta, jossa etuoikeutemme muihin lajeihin nähden nähdään vahingollisena ja asetetaan kyseenalaiseksi. Pyrkimyksenä oli siksikin tuottaa affektiivista ja esteettistä tietoa taiteen keinoin siitä, miten ennakkoasenteet “vähäpätöisiä” organismeja kohtaan ovat yhä vahvoja, eikä niistä päästä pelkästään tietämällä, vaan tuntemalla toisin. On harjoitettava suhteita toisin, ja taiteellinen mielikuvitus voi tuottaa uusia affektiivisia kytköksiä ja käytänteitä.

Riveriina

Altistuminen erilaisille mikrobiomeille paikoissa, joissa taidettani ja tutkimustani teen, on oman praktiikkani ytimessä. Altistumisen lisäksi pyrin muotoilemaan monilajisen hoivan periaatteita harjoittamalla huomaamisen taiteita kuten Anna Tsing (2015) ehdottaa. Asun Itämerta saastuttavan Paimionjoen varrella, enkä voi välttyä yhdessä-ajattelemiselta ja tekemiseltä sen lajien ja ongelmien kanssa; jokivarren ekosystemissä, ekosysteemille, ekosysteeminä. Joen kanssa minusta tulee Riveriina, osa jokivarren ekologioita (riverine ecologies). Riveriinana rakensin jokeen kelluvan puutarhapenkin, jonka idea oli puhdistaa joen vettä ravitsemalla samalla mansikoita ja yrttejä joita siinä kasvoi. Queeriyttämällä ajatusta puhtaan ruuan tuottamisesta (joka tuntuu joskus mahdottomuudelta ja illuusiolta näinä aikoina) sekotuin jokeen hyväksyen maatalouden valumien raskasmetallit ja typen ylijäämät, joita koitimme paikalta hyödyntää senkin uhalla, että “myrkkyjä” siirtyisi kasveihini tai minuun.

Riveriina kehollistaa holobionttina olemisen, sen tosiasian, että olen symbiontti muille symbionteille, enkä tarkkarajainen biologinen yksilö (Gilbert 2017). Olemme kukin ihmis-mikrobi sommitelmia, tunnistamme itsemme sellaisena tai emme. Taiteestani joella on tullut muiden lajien viemänä paikoittunutta, ympäristösensitiivistä ja posthumanistista, kenties biologista autofiktiota, jossa inhimillistä draamaa ilmenee, mutta muun lajisista suhteista käsin. Videoni provokatiivinen nimi pyrkii pysyttelemän hankalassa kaksoispositiossa yksilön ja yhteisöllisyyden rajapinnalla: hajoaako subjekti ympäristöönsä tunnustaessaan yhteisriippuvuutensa sen kanssa, vai sisällyttääkö egoistinen ja ihmiskeskeinen yksilö joen omaan identiteettinsä ja redusoi ekosysteemin osaksi ihmisen tarinaa. Mielestäni tuo kaksoisliike kuvaa sitä, mistä antroposeenin käsitteessä on kysymys. Olemmeko niin ylimielisiä, että nimeämme oman lajimme mukaan yhden geologisen kauden tietäen, että humanismin perintö on johtanut tekojemme jälkien painuvan historiaan planeetan geologisessa stratassa.

Installoin Riveriina-teoksen yliopiston kiireisen aulan käytävälle, jossa se toimi eräänlaisena moniljaisena toimistona. Teokseni asettelulla halusin alleviivata monilajisen paikoittuneen tiedon tuotannon olevan aina kanssa-ajattelua muiden lajien kanssa. Yliopiston tilaan toteutettavan näyttelyn kuratointi oli kokonaisuutena kiinnostava haaste. Se oli myös mainio mahdollisuus tuoda taide sille rajatulta paikalta tutkimuksen vierelle. Päämäärämme oli vapauttaa teokset myös roolistaan tieteen kuvittajana ja tuottaa tietoa materiaalisemmin, esteettisemmin, aistittavammin ja monilajisista hoivasuhteista käsin. Suurin osa teoksista installoitiin käytävälle, joka oli jo itsessään monilajinen tila kasveineen, multineen ja suurine ikkunoineen, joista ulkopuoli tulvi sisään. Liina Aalto-Setälä nimesi sen sopivasti ekologiseksi käytäväksi. Ripottelimme tilaan lukuisia pieniä objekteja kaikilta taiteilijoilta niin, että ne loivat oman maailmansa.

Konferenssin toinen kuraattori professori Ang Bartram toteutti (U)ncommonworlds konferenssin yhteyteen online-näyttelyn, jossa oli esillä useamman taiteilijan teoksia. Linkin kautta pääsee katsomaan muun muassa Riveriina videoteoksen kaksi osaa.

Inhabitants, online näyttely:
https://uncommonworlds3.wpcomstaging.com/exhibiting-artists/

CSSM:
https://www.socialmicrobes.org/

Lähteet

Bellacasa, Puig de la, Maria (2017). Matters of care: Speculative ethics in more than human worlds. University of Minnesota press. London.

Braidotti, Rosi (2013) The Posthuman. Cambridge: Polity

Gilbert, Scott F. (2017). ”Holobiont By Birth: Multilineage Individuals As The Concretion Of Cooperative Processes”. Arts Of Living On A Damaged Planet: Ghosts And Monsters Of The Anthropocene. M73-M90.

Haraway, Donna J. (2016). Staying With the Trouble: Making Kin in the Chthulucene. Durham

Latour, Bruno (2017). Facing Gaia. Eight Lectures on the New Climatic Regime. Polity.

Tsing, Anna (2015). The Mushroom at the End of the World: On the Possibility of Life in Capitalist Ruins. Princeton: Princeton University Press.