20.9.2023
Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seura YKES ry on tieteellinen seura, joka koostuu yhteiskunta- ja kulttuuritieteellisen eläintutkimuksen tutkijoista. Seuran jäsenistöön kuuluu muun muassa oikeustieteiden, politiikan tutkimuksen, historiatieteiden, sosiaalitieteiden, filosofian ja kulttuuritieteiden asiantuntijoita.
*
Eläinkysymykset ovat yhteiskunnallistuneet käsi kädessä muiden ympäristöön liittyvien ongelmien kuten biodiversiteettikadon ja pandemioiden kanssa ja se tarkoittaa, että näiden kysymysten poliittisen omistajuuden piiri on laajentunut. Susi on yksi poliittisimmista eläinlajeista ja susikysymys aiheuttaa enenevästi konflikteja myös ihmisten välille. Esitämme tässä lausunnossamme, että metsästyskeskeinen kannanhallinta on tutkimuksiin nojaten epävarmaa, demokratian kannalta kyseenalaista ja poliittisesti vanhanaikaista ja kapeaa. Se voi kuvastaa myös kyvyttömyyttä hahmottaa tulevaisuuden politiikkaa. Susien ihmisille aiheuttamia haittoja ei voi kokonaan poistaa. Huomion siirtäminen konfliktien poistamisesta niiden entistä parempaan ja moninaisempaan hallintaan yhteistyössä kansalaisten kanssa, olisi kestävää politiikkaa paitsi suden myös ihmisten kannalta.
Metsästyskeskeinen kannanhallinta on epävarmaa ja sisältää riskejä
Tieteellinen tieto suden ja yleensäkin villieläinten merkityksestä ekosysteemille, biodiversiteetille ja ilmastonmuutokselle uudistuu kovaa vauhtia (esim. Hoy et al ja Schmitz et al). Uusimmat tieteelliset tutkimustulokset tulisi huomioida, kun suunnitellaan tulevaa lainsäädäntöä ja poliittista tavoitteenasettelua.
Tieto metsästyksen vaikutuksesta salametsästyksen vähenemiseen ei ole yksiselitteistä. Jotkin tutkimukset osoittavat, että sillä voi olla vähentävää vaikutusta (Suutarinen & Kojola), mutta pieni susikanta esimerkiksi Suomessa ei kuitenkaan kestäisi tällaista metsästystä. Pitkittäistutkimukset laillisen metsästyksen vaikutuksesta salametsästykseen puuttuvat, joten pitkäaikaisvaikutuksia ei tiedetä. Toiset tutkimukset osoittavat, ettei laillisella metsästyksellä saada laitonta metsästystä vähennettyä (Chapron ja Treves). Vaikutusmekanismit lienevät herkkiä reagoimaan erilaisiin poliittisiin, kulttuurisiin, psykologisiin ja ekologisiin olosuhdemuutoksiin eikä toimivuudesta siksi voida olla varmoja (Santiago-Ávila, Chapple, Treves). Tällaisen tolerance hunt -tyyppisen kannanhoidon kokeilussa on suuret riskit kannan liian voimakkaaseen pienenemiseen ja varovaisuusperiaatteen vuoksi siitä tulisi pidättäytyä (Hogeberg et al).
Aikana ennen suden suojelua oli myös haasteita. Vahingonkorvausperinne kertoo siitä, ettei vapaa metsästys poistanut ongelmia ihmisen ja suden välillä (Lähdesmäki).
Suojeluaseman löyhentäminen syventää koflikteja ihmisryhmien välillä
Tieto suden suojelun historiasta kertoo, että suden vaihteleva suojeluasema vaikuttaa ennen kaikkea ihmisten välisiin konflikteihin. Suojelu itsessään ei kohtuuttomasti lisää konflikteja ihmisen ja suden välille, vaikka tiukentunut suojelu onkin lisännyt niitä ihmisryhmien kesken (Lähdesmäki). Ihmisten välisiä konflikteja susiasiassa ei kuitenkaan enää saada purettua höllentämällä suojelua – päinvastoin.
Metsästyksen ja yksilöiden tarpeettoman poistamiseen perustuva politiikka on omiaan syventämään konflikteja. Jo nyt on nähtävissä, että direktiivin luovat kansalliset tulkinnat ja kannanhoidolliseen metsästykseen pohjautuvat hoitosuunnitelmat ovat saaneet kansalaisjärjestöt valitsemaan oikeudellisen liikehdinnän strategiakseen. Suden suojelulle ja direktiivin tavoitteidenmukaiselle tulkinnalle ei ole ollut tilaa valtiojohtoisissa sidosryhmäprosesseissa (Epstain & Kantikoski).
Lisääntyvät konfliktit ihmisryhmien välillä vievät huomiota ja resursseja niiden alueiden ihmisiltä, joille susivahinkojen laaja-alainen ennaltaehkäisy olisi tärkeää.
Konfliktien hallinta on kannanhoitoa
Yksi skenaario susien kannanhoidolle on politiikka, jossa susikannanhoito nähdään yhä voimakkaammin susipolitiikan hoitona. Se tarkoittaisi, että kannanhoitosuunnitelman prosessi hahmottuu konfliktien hallinnan prosessina (Peltola et al). Tämä edellyttäisi osallistujilta roolimuutosta edunvalvojasta konfliktin osalliseksi ja sen purkajaksi (Ratamäki ja Peltola). Se tarkoittaisi myös osallisten piirin laajentamista. Tällainen siirtymä edellyttäisi paitsi koko susipolitiikan uudelleen ajattelua myös osaamista yhteistoiminnallisuudesta ja konfliktien hallinnasta.
Jo nykyinen luontodirektiivi mahdollistaa suojelusta poikkeamisen. Poikkeusedellytysten väljentämisen sijaan olisi syytä paneutua syvällisemmin direktiivissä mainittuun poikkeamisen taustaehtoon eli muuhun tyydyttävään ratkaisuun. Muita tyydyttäviä ratkaisuja kuin susiyksilöiden tappamista ei ole tutkittu systemaattisesti, päämäärätietoisesti ja luovasti yhdessä paikallisyhteisöjen kanssa. Moninaisen ratkaisupaletin kehittämisessä saattaisi kuitenkin sijaita avain ihmisten välisten konfliktien lieventämiseen susiasiassa. LIFE BOREALWOLF -hanke toimii hyvänä esimerkkinä siitä kuinka yhteiseloa suden kanssa on mahdollista kehittää (https://susilife.fi/en/).
Vahinkojen ennaltaehkäisy on sekä kulttuuriperintöä että tulevaisuutta
Susien aiheuttamien vahinkojen ennaltaehkäisy ajalta, jolloin susia sai vapaasti metsästää, on unohtunutta kulttuuriperintöä. Vahinkoja on tällöin yritetty ehkäistä esimerkiksi paimenien, susipantojen, umpipihojen ja erilaisten aitojen avulla. Metsästäminen ei siis ole koskaan ollut ainut tapa hallita suden tekemiä haittoja, mutta se on ainoana säilyttänyt kulttuurisen ja yhteiskunnallisen oikeutuksensa osana kulttuuriperintöä ja asettunut normaaliksi keinoksi puuttua susien ihmisiä haittaavaan käyttäytymiseen (Lähdesmäki). Myös muiden ennaltaehkäisymenetelmien tunnistaminen yhtäläiseksi kulttuuriperinnöksi – kansalliseksi tietotaidoksi siitä miten elää petojen kanssa hyvin – elvyttäisi ja moninaistaisi tapoja, joille susivahinkoja estetään.
Olisi hyvä selvittää, onko ennaltaehkäisyn tekniikoita mahdollista omaksua muista maista, kuten niistä Euroopan maista, joissa sudet ovat palanneet maan lajistoon 2000-luvun aikana (Fenske & Tschofen). Monissa maissa susi aiheuttaa konflikteja, Suomi ei ole siten erityinen tai poikkeuksellinen konteksti, ja kansainvälinen yhteistyö keinovalikoiman laajentamiseen voisi olla hedelmällistä.
Vahinkojen tehokas ennaltaehkäisy vaatii huomiota ja systemaattista tutkimusta. Olemassa olevat ratkaisut ovat teknisiä, mutta eivät vielä riittäviä. Susivahinkojen ennaltaehkäisyn sosiaalisiin, kulttuurisiin ja psykologisiin ulottuvuuksiin ei ole panostettu juuri lainkaan (Ratamäki). Parhaimmillaan vahinkojen ehkäisyyn eli konfliktien hallintaan keskittyvä politiikka olisi aktiivista yhteisöllisyyden ja kulttuuriperinnön rakentamista kohti tulevaisuuden tarpeita.
Paikallisten ihmisten rooli on keskeinen
Susipolitiikkaa, tapahtui se vanhanaikaisesti pelkän suojeluaseman kautta, tai uudella moninaisemmalla konfliktienhallinnan paletilla, ei voi tehdä tehokkaasti eikä oikeudenmukaisesti ilman paikallisia ihmisiä. Niin esimerkiksi luonnonsuojelubiologian kuin poliittisen ekologian tutkimuksissa painotetaan paikallisten ihmisten tiedon ja näkemysten sekä perinteisten maankäytön tapojen merkitystä ja huomioimista suojelukysymyksissä (Bixler; Wheeler & Root-Bernstein). Suomalaisesta susikysymyksestäkin tiedetään ongelmien kärjistyvän, jos paikalliset ihmiset kokevat, ettei heitä ole huomioitu suojelussa, sen suunnittelussa ja toteuttamisessa (Ratamäki; Pohja-Mykrä).
Jos suojelulla tarkoitetaan pelkkää köydenvetoa suojeluasemasta, on paikallisten osallistumisesta vaikea tehdä muuta kuin näennäistä kuulemista. Tutkimuksissa on todettu olevan tärkeää osallistaa ihmisiä luonnonsuojelun päätöksentekoon, jotta suojelussa onnistuttaisiin (esim. Reyes-García). Koska tällaisessa yhteistyössä on otettava huomioon yhtä aikaa eri intressiryhmät sekä suden merkitys ekosysteemille ja biodiversiteetille, eivät ratkaisut voi olla yksioikoisia. Susivahinkojen ennaltaehkäisemisen toimivalikoiman ollessa laaja ja moninainen, voidaan paikallisia ottaa mukaan suojelun suunnitteluun ja toteuttamiseen monella tavalla. Osallistamista voisi tapahtua mm. ennaltaehkäisyn tekniikoiden suunnittelussa ja kulttuuriperinnön uudelleenherättämisessä.
Lopuksi
Biodiversiteettikato on koko ihmiskuntaa ja tulevia sukupolvia koskettava kysymys eikä päätöksentekoa tai poliittista tavoitteenasettelua voi tehdä suppeassa sidosryhmittymässä. Kansalaiset ja kansalaisjärjestöt ottavat yhä enemmän kantaa luonnonsuojeluun ja ihmis-eläinsuhteisiin ja demokraattisten periaatteiden mukaisesti nämä näkökulmat on otettava päätöksenteossa huomioon. Tulevaisuuden kestävä susipolitiikka ei pelkästään ennaltaehkäise vahinkoja vaan rakentaa samalla kestävää kansalaisyhteiskuntaa ja lisää ihmisten hyvinvointia.
Lausunnon valmistelu:
YTT, OTT Outi Ratamäki, FT Heta Lähdesmäki, HT Taru Peltola ja KT Pauliina Rautio
Lähteet
Bixler, R. P. (2013). The political ecology of local environmental narratives: power,
knowledge, and mountain caribou conservation. Journal of Political Ecology, 20(1), 273-285.
Chapron, G., & Treves, A. (2016). Blood does not buy goodwill: allowing culling increases
poaching of a large carnivore. Proceedings of the Royal Society B: Biological
Sciences, 283(1830), 20152939.
Epstein, Y., & Kantinkoski, S. (2020). Non-governmental enforcement of EU environmental
law: a stakeholder action for wolf protection in Finland. Frontiers in Ecology and
Evolution, 8, 101.
Fenske, M., & Tschofen, B. (Eds.). (2020). Managing the return of the wild: Human
encounters with wolves in Europe. Routledge.
Hogberg, J., Treves, A., Shaw, B., & Naughton-Treves, L. (2016). Changes in attitudes toward
wolves before and after an inaugural public hunting and trapping season: early evidence
from Wisconsin’s wolf range. Environmental Conservation, 43(1), 45-55.
Hoy, S. R., Hedrick, P. W., Peterson, R. O., Vucetich, L. M., Brzeski, K. E., & Vucetich, J. A.
(2023). The far-reaching effects of genetic process in a keystone predator species, grey
wolves. Science advances, 9(34), eadc8724.
Lähdesmäki, H. (2020). Susien paikat. Ihminen ja susi 1900-luvun Suomessa. Jyväskylän
yliopisto.
Peltola, T., Arpin, I., Leino, J., Peltonen, L., Ratamäki, O., & Salmi, P. (2023). Management
plans as resources in conservation conflicts. Environmental Policy and Governance, 33(2),
206-218.
Pohja-Mykrä, M. (2014). Vahinkoeläinsodasta psykologiseen omistajuuteen: Petokonfliktien
historiallinen tausta ja nykypäivän hallinta.
Ratamäki, O. (2009). Yhteiskunnallinen kestävyys ja hallinta suomalaisessa susipolitiikassa.
Joensuun yliopisto.
Ratamäki, O., & Peltola, T. (2020). Susikannan hoitosuunnitelman päivitysprosessin arviointi.
Reyes-García, V. (2023). Indigenous and Local Knowledge Contributions to Social-Ecological
Systems’ Management. In The Barcelona School of Ecological Economics and Political
Ecology: A Companion in Honour of Joan Martinez-Alier (pp. 71-81). Cham: Springer
International Publishing.
Santiago-Ávila, F. J., Chappell, R. J., & Treves, A. (2020). Liberalizing the killing of endangered
wolves was associated with more disappearances of collared individuals in Wisconsin,
USA. Scientific Reports, 10(1), 13881.
Schmitz, O. J., Sylvén, M., Atwood, T. B., Bakker, E. S., Berzaghi, F., Brodie, J. F., … & Ylänne,
H. (2023). Trophic rewilding can expand natural climate solutions. Nature Climate
Change, 13(4), 324-333.
Suutarinen, J., & Kojola, I. (2018). One way or another: predictors of wolf poaching in a
legally harvested wolf population. Animal Conservation, 21(5), 414-422.
Wheeler, H. C., & Root-Bernstein, M. (2020). Informing decision-making with Indigenous
and local knowledge and science. Journal of Applied Ecology, 57(9), 1634-1643.
Yhteiskunnallisen ja kulttuurisen eläintutkimuksen seura 